Minusta
Luonto ja liikunta elämää kantavina voimavaroina
Luonto, sen moninainen rikkaus ja kauneus on aina kiehtonut minua. Merenkurkun saaristossa viettämäni lapsuuden kesät ja osittain myös talvet, ovat opettaneet minulle paljon. Marjanpoimintaretket metsään kesäisin ja sienestys syksyisin olivat silloin niin kuin vielä nykyisin, aina yhtä jännittäviä. Myös lintujen seuraaminen oli mielenkiintoista, ja se on rakas harrastukseni edelleen, kuten puutarhanhoito. Mikään ei voita omasta maasta poimittuja uusia perunoita, tilliä ja salaattia.
Nuoruudessani suurimman huomion vei liikunta, tarkemmin sanottuna naisvoimistelu, mutta liikunta eri muodoissa on aina kuulunut osana elämääni. Voimistelun lisäksi on tullut harrastettua mm. miekkailua ja kuntonyrkkeilyä, mutta nyt aikuisiällä mielenkiinto on siirtynyt yhä enemmän kehon ja mielen vuorovaikutukseen tähtääviin liikuntamuotoihin, kuten esim. joogaan ja Qi Gongiin. Liikunnassa minua ei kiehdo pelkästään sen fyysinen puoli, vaan ennen kaikkea sen terveyttä edistävä ja sisäistä energiaa antavat aspektit.
Mikro ja makrokosmos, eli Yin sekä Yang
Filosofian maisteriksi valmistuin Åbo Akademista vuonna 1996. Lopputyöni taidehistoriassa käsitteli Hildegard Bingeniläisen, erään merkittävimmän keskiajalla eläneen ja vaikuttaneen nunnan taidetta ja filosofiaa. Hildegard Bingeniläinen korosti jo tuolloin Jumalan kaikkialla läsnä olevaa luomisvoimaa. Hän nimitti sitä latinaksi sanalla viriditas, (luonnon vihreys, sama alkuvoima mikä löytyy kaikesta elävästä). Samoin Hildegardin taiteesta käy hyvin ilmi ajatus ihmisestä mikrokosmoksena makrokosmoksessa, eli olemme jokainen kuin maailmakaikkeus pienoiskoossa. Meihin pätee samat lait kuin meitä ympäröivään avaruuteen. Teologisten, ja luonnontieteellisten tekstien kirjoittamisen lisäksi, Hildegard sävelsi musiikkia oman intuition pohjalta. Hänen tekemänsä tarkat kasvi- ja yrttiluettelot käyttötarkoituksineen, ovat Euroopan vanhimpia säilyneitä kasvitieteen ”aarteita”. Hildegard Bingeniläisen ajatukset ovat yhtä ajankohtaisia tänään kuin hänen omalla vuosituhannellaan, 1100-luvulla.
Hyvin pitkälle samoihin ajatuksiin törmäsin opiskeluaikanani AK Luontaisterapiaopistossa, jossa punaisena lankana läpi koko koulutuksen ajan kulki perinteinen kiinalainen lääketiede. PKL:n mukaan Yin ja Yang ovat kaikessa läsnä, niin ihmisessä, eläimissä kuten kaikessa muussakin meitä ympäröivässä.
Valmistuin vuonna 2008 luontaishoitajaksi. Monipuolisen koulutuksen minulle henkilökohtaisesti tärkeimpiä asioita ja opetuksia olivat kokonaisvaltainen lähestymistapa ihmiseen ja hänen olemukseensa, sekä ravinnon merkitys terveyden ylläpitäjänä. Näitä asioita toivon pystyväni välittämään työssäni luontaishoitajana myös eteenpäin, kuten myös ajatuksen siitä, että loppujen lopuksi, olemme kaikki osa luontoa ja meitä ympäröivää maailmakaikkeutta.
Anna Hintsala, luontaishoitaja





